2017/01/14

Jos yhden toiveen saisin

Mikä on se, jota ei omalle kohdalle toivoisi mutta sattuessaan tarjoaa mahdollisuuden viisastua? Se on sama, joka jostain syystä muille sattuessa tarjoaa mahdollisuuden olla itse tyytyväinen: epäonnistuminen.

Jollain kumman tavalla monessa arkipäivän ympäristössä ilmapiiri on muodostunut (voi olla, että se on aina ollutkin) varsin negatiivikseksi – huonoon kierteeseen on helppo jäädä, sillä positiivisten asioiden löytäminen on monelle meistä huomattavasti haastavampaa kuin niiden epäkohtien. Helppoa on myös todeta sen yhteisön positiivarin olevan vaan vähän naiivimpi kuin muiden: ei se nää, miten huonosti asiat on. Entä jos tämä samainen positiivari ei edes halua nähdä? Ja mitä jos hän tekee sen valinnan ihan tietoisesti? Eli toisin kuin se negatiiviseen keskittyvä yksilö, joka ei enää edes tiedosta etsivänsä pelkästään huonoja puolia. Esimerkiksi suhtautuminen epäonnistumiseen muodostaa yhdenlaisen rajan positiivisuuden ja negatiivisuuden välille.
Positiivinen ajattelumalli ei tarkoita sitä, että epäonnistuminen on yhtä toivottua, kivaa ja palkitsevaa kuin onnistuminen. Ei – se tarkoittaa sitä, että epäonnistumisen näkee mahdollisuutena. Positiivisuuden lisäksi tarvitaan kaveriksi myös sopiva määrä järkeä ja oikeanlaisia tunteita, jotta mahdollisuus oppimiseen hyödynnetään, eikä samoja virheitä toisteta. Positiivisuuskin sallii henkisen epätasapainon, kyyneleet ja pettymyksen tunteet. Mutta positiivisuus ei jätä niihin vellomaan, vaan jättää ne taakseen, kun ne eivät enää hyödytä. Fakta on, että itku ja itseinho eivät vie eteenpäin, vaikka voivatkin auttaa käsittelemään epäonnistumista. Ne ovat kuitenkin yksinkertaisia mekanismeja, jotka meiltä jokaiselta löytyvät luonnostaan, ja ne eivät vie sen suuremmin ajatteluamme eteenpäin.
Entäs se negatiivisen versio? Negatiivinen ajattelu ohjaa etsimään syitä epäonnistumiseen, mutta ei ratkaisua niihin. Epäonnistuminen selittyy tekijöillä, joille ei voi mitään ja jotka vaan on. Jälkeenpäin osataan yleensä myös viisastella, ja kertoa merkkejä, joista tämä epäonnistuminen oli ennustettavissa. Jotenkin niille ei kuitenkaan sitten tehty mitään, kun oli vielä tehtävissä.
Toinen ajatusmalliero liittyen epäonnistumiseen on se, että kelle me sitä toivomme, vai toivommeko kenellekään? Koemmeko me aidosti itse onnistuneemme, jos onnistumisemme kumpusi toisen epäonnistumisesta?
Pitkässä juoksussa jokaisen elämänlaadulle olisi hyödyksi toivoa kaikille onnistumisia, niin urheilussa kuin elämässä yleensä. On avartavaa myöntää itselleen, että vain sellaisessa ympäristössä, jossa kaikki toistensa kanssa tekemisissä olevat ja mahdollisesti toisiaan vastaan kilpailevat tahot onnistuvat, kehittyy. Vain silloin saa esimerkiksi kilpailutilanteessa tietää, onko oikeasti toista parempi.

Tavoittelen kaikessa tekemisessäni onnistumisia, kuten varmasti jokainen meistä. Silti elämässä törmää valitettavan usein siihen, kuinka muille toivotaan epäonnistumista. Jos jonkun onnellisuus vaatii muiden epäonnistumista,  on ehkä hyvä aika pysähtyä tutkimaan sen onnellisuuden laatua. Eli summasummarum: toivottavasti me opittaisiin iloitsemaan myös muiden onnistumisista. Se on mun tän päivän toive... :)

2017/01/03

Ensi vuoden tärkein lupaus: Älä hengitä omaan niskaan

”New year, new me” ja sitä rataa.
Uusi vuosi tuo usein mukanaan lupauksia, ja niiden kanssa samaan syssyyn luetaan usein liuta haaveita. Ero näiden välillä syntyy siitä, että lupaukseen liittyy velvollisuus sen pitämisestä. Ympäripyöreät haaveet sen sijaan antavat mahdollisuuden yrittää tavoitella niitä, jos siltä tuntuu. Leikkimieliset kannustimet itse kullakin ovat tietysti asiaankuuluva juttu, mutta välillä tuntuu, että paine elämän suunnan muuttumisesta kasataan vuoden ensimmäisille päiville.
Vaikka uudenvuodenlupaus perinteenä on juurtunut syvästi mieliimme, tuntuu silti oikeudenmukaiselta ennen kaikkea itseään kohtaan palauttaa mieleen, mitä se lupaaminen loppujen lopuksi vaatiikaan. Kannattaako lupauksia sylkemällä kasata itselleen painetta tai antaa muiden ihmisten odottaa jotain, johon ei ehkä sittenkään pysty seuraavan 12 kuukauden aikana?
On luonnollista pyrkiä elämässä eteenpäin, ja tavoitteiden asettaminen kasvattaa motivaatiota. Kun on kyse omista henkilökohtaisista asioista,  on itse vastuussa myös armollisuudesta ja kohtuudesta. On tärkeää antaa itselleen mahdollisuus toteuttaa ja täyttää odotuksiaan itseään koskien juuri siten, kuin se parhaalta tuntuu. Koulu-, työ- ja urheilumaailma tarjoavat meille riittävästi aikarajoja ja numerotavoitteita – niitä ei välttämättä tarvitse asettaa enää oma-aloitteisesti.  Toki osa meistä kokee tavalleen sopivana asettaa aikarajoja ja konkreettisia maaleja, mutta pidemmässä juoksussa ne herättävät kysymyksiä myös siitä, mitä sitten sen jälkeen tapahtuu. Palataanko entiseen, pitäydytäänkö tavoitteessa vai kasvaako nälkä syödessä? Mahdollisesti sopivan ajan kuluttua löydetään itsemme suorittamasta yhä edelleen uusia tehtäviä, jotka takaavat hetken tyytyväisyyden, mutta jättävät jälkeensä myös jonkinlaisen tyhjiön.

Omalla kohdallani vuoden vaihtuminen ei herätä sen suurempia muutos- tai kehitysajatuksia kuin muutkaan päivät. Tietenkin siihen liittyy omanlaisensa jännitys ja odotus siitä, mitä seuraavat 365 vuorokautta tuovat tullessaan. Mutta sen sijaan, että lähtisin elämään vuotta kerrallaan, olen päättänyt valita yksikökseni mieluummin päivän – sunnuntaisin ehkä tunnin. Tosin selaillessani vanhoja arkistoja tartuin kiinni yhteen viime vuoden puolella unohtuneeseen tapaan eli kuukausittaisiin tavoitteisiin. Niiden tavoite on lähinnä vaan keskittyä enemmän asioihin, jotka olen lykännyt taka-alalle, vaikka ne eivät sinne kuulu. Se, saanko mä niistä mitään konkreettista hyötyä irti, jää nähtäväksi, mutta oon päättänyt lähteä näihin sellaisella sopivalla yrittänyttä ei laiteta –meiningillä.
Muuten odotukset tulevalle vuodelle ovat aika samankaltaiset kuin vuosi sitten: kiirettä ja sisältöä riittää, mutta niistä pitää ottaa vaan ilo irti ja pysyä positiivisena. Loppujen lopuksi saan kuitenkin tehdä asioita, joista tykkään ja jotka liittyy omiin valintoihin. Tietysti uuttakin on: ylioppilaskirjoitukset, ja lakkikin olisi tavoitteena saada tämän vuoden puolella sekä ajokortin hankinta. Lentopallollisia tavoitteita riittää myös, mutta niiden taustalla mulle keskeisempänä on oman itseni ja joukkueen kehittäminen. Niissä hommissa taustajoukkoja ja tukijoita on melkoisen pieni määrä, vaikka konkreettisille tavoitteille ottajia ja odottajia löytyykin. Jokaisesta tilanteesta on kuitenkin jonkinlainen oppi otettavissa irti, ja olen päättänyt haluta voittamista vielä edelleenkin joka päivä vähän enemmän.

Mutta haluaisinhan mä kaikenlaista (semi)konkreettistakin, kuten…
…nähdä mahdollisimman paljon uusia paikkoja. …harrastaa monipuolisemmin kaikenlaisia palloilulajeja. …käyttää englannin lisäksi jotain toista vierasta kieltä. …pitää enemmän yhteyttä niihin, joita en näe tarpeeksi usein. …hankkia mun seinälle kartan, johon voin merkitä kaikki paikat, joissa oon käynyt. …alkaa kerätä astiastoa tulevaisuutta ajatellen. …oppia kihartamaan mun hiukset. …kehittää paremmat unenlahjat.

Näitähän riittäisi. Ja ne täyttyy joko vuonna 2017 tai on täyttymättä; aika näyttää. Joka tapauksessa, haluan tehdä tästä vuodesta merkityksellisen nauttien jokaisesta hetkestä. Se on mun mielestä just sopivan vaativa ja ympäripyöreä tavoite.
Muistetaan pitää mopo käsissä, vaikka tammikuu on taas täällä, niin energiaa riittää aina sinne joulukuulle asti. Tsemppiä kaikille vuoden alkuun! 

2017/01/01

2016

Vuoden 2017 ensimmäinen päivä ja vieläpä lepopäivä - ei valittamista. Noi kaksi taitaakin tarjota jo tarpeeksi syytä alkaa penkoa mennyttä vuotta, joten sen suurempia selittelemättä; täältä pesee!

Tammikuussa...
...pistin pystyyn pidemmän pohdinnan jälkeen blogin, joka on ollut ahkerassa ja vähemmän ahkerassa käytössä. Oon silti tykännyt kirjoittaa tätä, ja kaikki positiivinen palaute mun raapustuksista on kannustanut tosi paljon. Kiitos siitä! 
...päätin alkaa muodostamaan pienempiä tavoitteita joka kuukaudelle! Ja taidan ottaa saman tavan uudestaan (Tarkoittanee siis sitä, että se on tainnut unohtua) käyttöön tulevalle vuodelle. Noi 12 kuukauden tavoitteet ei ole ainakaan meikäläiselle sopivan konkreettisia, joten uuden vuoden lupauksia tuskin sen suuremmin on luvassa. 
Helmikuussa...
...voitettiin Suomen Cup, joka oli yksi meidän kauden päätavoitteista. 
...tanssin vanhat. Ne oli ehdottomasti toistaiseksi mun lukioajan paras kokemus. En ees onnistunut muodostamaan niiden suhteen sen suurempaa stressiä ja päivä itsessäänkin oli tosi onnistunut, joten siltäkin osin kokemus jäi pelkästään positiiviseksi. 
Maaliskuussa...
...runkosarja saatiin päätökseen ja ensimmäiset playoff-pelit pelattua. 
...valmistauduttiin U19-tyttöjen kanssa EM-karsintoihin.
Huhtikuussa...
...koin mun lentopallovuoden karvaimmat pettymykset. Mitäpä sitä sen suuremmin kieltämään. Mutta kun ne tulee huhtikuussa, niin vuodessa on vielä seuraavat kahdeksan kuukautta aikaa tehdä vuodesta onnistumispainotteinen. 
...jäätiin siis karsinnoissa täpärästi lohkossa toiseksi, mikä tarkoitti jatkokarsintapaikkaa. Aluksi pettymys oli tosiaan karvas, mutta toisaalta motivaatio heinäkuun jatkokarsintoihin antoi potkua painaa koko kevään kovaa. Lisäksi pääsin kokemaan uuden maan, Bulgarian. Kirjoitin karsintojen herättämistä tunteista täällä.
...pelattiin todella tiukka finaalisarja, jossa tällä kertaa jäätiin kakkoseksi. Se on kasvattanut urheilijana, eli loppujen lopuksi se antoikin aika paljon. Siitä fiiliksiä tässä tekstissä.
Toukokuussa...
...keskityin kouluun tavallista enemmän iltalukion merkeissä.
...tehtiin joukkueella pitkän viikonlopun reissu iiihanaan Tukholmaan. 
Kesäkuussa...
...aloittelin ylioppilaskirjoituksiin valmistautumista hetken lomailun jälkeen.
...tuli vietettyä kohtuullisen paljon leirielämää.
PicMonkey Collage-4 IMG_4663
Heinäkuussa...
...pelattiin jatkokarsinnat, jotka tarjosivat taas mahdollisuuden nähdä, missä mennään verrattuna yhä kovempiin Euroopan maihin. 
...tuli vietettyä pari omatoimiviikkoa, jotka tarjosivat mahdollisuuden elää elämää lentopallon ulkopuolella ja valmistautua edessä häämöttävään syksyyn täynnä uusia haasteita.
...toteutin mun ikuisuushaaveen ja leikkasin lyhyemmät hiukset. 
Elokuussa...
...päivät kuluivat leireillessä pääosin Kuortaneella. Elämä rytmittyi pelkästään lentopallon ympärille, ja vaikka välillä oli haasteita, nautin siitä.
Syyskuussa...
...reissattiin Keski-Euroopassa naisten EM-karsintojen merkeissä. Tämä oli mun ensimmäinen  kokonainen kauteni naisten maajoukkueen mukana, ja opin siitä paljon. Pelilliset tavoitteet eivät täyttyneet, mutta näissä jutuissa on hienoa, että voit saada myös paljon muuta, jos osaat arvostaa ja kuunnella erilaisia asioita ja ihmisiä. Ja pääsin jälleen näkemään palan paria uutta maata, Puolaa ja Unkaria. Etenkin Budapest vei mun sydämen!
...kirjoitin mun ensimmäisen aineen, psykologian.
PicMonkey Collage-3
ylärivin kuvat: 2. CEV
2. rivi: 1. CEV
3. rivi: 1. Tuomas Pelto
4. rivi: 1. Tuomas Pelto/2. Akikuvaa.com
Lokakuussa...
...sain alkaa tehdä asioita taas uuden joukkueen parissa. Ja niin innoissani kuin olinkin jo etukäteen, oon vasta näin kauden mittaan alkanut ymmärtämään yhä enemmän miten hienossa porukassa tällä hetkellä saan olla. 
...alkoi mun kolmas kokonainen kausi liigassa. 
...oli jonkin verran haasteita kropan kanssa, mutta niistäkin vaan selvittiin, kun vähän hidastettiin ja keskityttiin vähän erilaisiin asiohiin. 
...aloittelin autokoulun Salon Autokoulussa.
Marraskuussa...
...oli perinteisesti aikamoinen ottelurytäkkä ja siinä ohessa koulukin painoi päälle.
...ehdittiin kuitenkin myös hengähtämään parin viikon verran peleistä ja keskittymään treeniin.
Joulukuussa...
...täytin viimein 18, jee!
...kävin mun ensimmäisessä KHL-ottelussa Kisakallion leirin ohessa.
...pelattiin ensimmäinen kierros CEV-cupia, jossa päästiin jatkoon. Ja jälleen päästiin reissaamaan, tällä kertaa Kroatiaan. 
...vietin ihanan rauhallisen joulun perheen kanssa.
PicMonkey Collage-2
ylärivin kuvat: 1. & 4.Osku Sahlsten/ 2. Veli-Matti A. Pitkänen
2. rivi: 4. Osku Sahlsten
3. rivi: 1. Jyri Kivimäki/3. Osku Sahlsten
Mitä menneestä vuodesta jäi käteen?
Lentopallollisesti vaihteleva menestys; osa tavoitteista täyttyi, osa jäi täyttymättä. Tärkeimmät niistä täyttyneistä on mun kohdalla pitkälti henkilökohtaista kehitystä koskevia juttuja, jotka taas on vahvasti sidoksissa siihen, millaisen panoksen pystyn antamaan joukkueelle. Ja mahdollisuus tähän omaan kehittymiseen tarjoutuu omalla työnteolla, mutta myös tasapainoisella ja tukevalla tukiverkostolla. Tästä kiitos kuuluu jokaiselle joukkuekaverille kussakin joukkueessa, perheelle ja ystäville. Te kuitenkin loppujen lopuksi saatte kuulla mun suusta niitä risuja ruusujen lisäksi...  
Parantunut itsetuntemus, joka nykyään tarjoaa mulle ihan uudet mahdollisuudet kuunnella ja toteuttaa itseäni. Tää on varmasti jokaisen elämän osa-alueen ansiota, ja ehkä se onkin suurin muutos aikaisempaan: vaikka yhä vahvemmin tuntuu, että haluan satsata lentopalloon kaikkeni, oon löytänyt omat juttuni myös sen ulkopuolelta.
Erilaisten ihmissuhteiden erilaiset roolit. Mennyt vuosi haasteineen, kiireineen, ylä- ja alamäkineen on näyttänyt, ketkä ympärillä olevista ihmisistä antavat enemmän kuin ottavat. Vaikka tämä on koko elämän läpi jatkuva prosessi, alkaa yhä enemmän konkretisoitua, etteivät kaikki läheiseltä tuntuvat ihmiset ehkä olekaan niin lähellä. Silti koen, että oon vastaavasti myös saanut lähellä olevilta ihmisiltä yhä enemmän positiivista energiaa, ja tottakai yrittänyt antaa sitä takaisin ja eteenpäin.
Kolme uutta pääkaupunkivierailua, pari uutta maata ja kotimaassakin tuli tutustuttua uusiin paikkoihin. Matkailu ja uusien paikkojen tutkiminen avartaa maailmankuvaa ja tarjoaa niin paljon uusia kokemuksia, joita en vaihtaisi mistään hinnasta. 

Nää on mun kirkkaimmat muistikuvat kuluneesta vuodesta. Haluan kiittää jokaista siihen kuulunutta ja toivottaa onnea ja menestystä tulevalle vuodelle!