2017/12/08

Yliajattelun syndrooma

Joulu lähenee kovaa vauhtia, ja silti vielä meikäläiselläkin on varaa hokea itselleen, että "kyllä sä vielä hyvin ehdit ne lahjat tehdä ja hankkia", vaikka viimeiset pari viikkoa olisivat jollekin pehmeäpäisemmälle voineet osoittaa, ettei sitä hommaa kannattaisi venyttämällä venyttää. Onneks on kova pää! Vai onkohan se niin yksinkertaista?

Kun mua väsyttää, ajatus ei kertakaikkiaan kulje. Yksittäiset mietteet sinkoilevat ympäriinsä, mutta mitään kokonaista ei saa aikaan. Tavallaan tää helpottaa oman olon tulkitsemista, ja nimenomaan sen väsymisen tunnistamista ja siihen reagoimista. Ja tuolla väsymisellä tarkoitan paitsi sitä, että alkaa haukotuttamaan iltaisin, myös sitä, että alkaa päivittäinen arki alkaa tuntua pikkuhiljaa raskaammalta. 
Mehän ei pystytä täysin tyhjentämään pääkoppaa, ainakaan tietoisesti. Ajattelutyö on käynnissä jatkuvasti, vaikka välillä tuntuukin, että vaihde on vahvasti vapaalla, eikä näin ollen tapahdu sen kummempia oivalluksia tai ajatusmyllerryksiä suuntaan tai toiseen: parhaimmillaan mietitään ehkä, että mitä sitä keksisi seuraavaksi viikonlopuksi, tai söisikö tänään pastaa, perunaa vai riisiä. Tää vapaan vaihteen ajattelu on siis aika turvallinen vaihtoehto, eli eipä suurempia vahinkoja pääse tapahtumaan, eikä sillä kyllä lähdetä liiemmin pakittamaan muttei etenemäänkään (astuin muuten just sille epämukavuusalueelle, kun aloin verrata mun ajatuksia autoihin...). 
Ajatukset voivat olla mieletön voimavara, kun niitä oppii hyödyntämään ja käsittelemään. Tän oppimisprosessin aikana ne voivat kuitenkin välillä aiheuttaa ahdistuksen ja pelon tunteita, ja itseasiassa toimia omistajaansa vastaan aiheuttaen epävarmuutta ja lisäten riskiä juurikin tähän yliajattelun ja -analysoinnin syndroomaan, joka on siis muuten ihan omakehittelemäni termi, josta ei kannata muodostaa itselleen mitään peikkoa tai lääketieteellistä diagnoosia, vaikka tässä tekstissä esitetyt tuntomerkit täyttäisikin... ;)

Yliajattelukaan harvemmin vie meitä hengenvaaraan, mutta on kuitenkin rajoittavaa ja vaikuttaa usein negatiivisesti meidän toimintaan. Jatkaakseni noita autovertailuja, se kyllä hilaa meitä hiljalleen sinne kolmosvaihteelle, mutta siitä kovempaa on vaikea jatkaa: vaikka voitaisiin mennä 80, pysytellään kuitenkin siinä 45:n tuntumassa, ettei vaan sattuis mitään. Ylikierrokset ja ylilataus toki aiheuttaa samanlaisia ongelmia, kuin ylinopeuskin, mutta ei se 45 km/h silti kuulu sinne maantielle - kannattaa sitten mielummin valita pikkuteitä. 
Mitä se yliajattelu sitten on? Omakohtaisesta kokemuksesta uskallan väittää, että sitäkään ei oma-aloitteisesti välttämättä tunnista. Oma ajatusmylly lähtee jauhamaan siihen tahtiin, että jauhopussit täyttyy ja siitä ollaankin sitten hetki mielissään, kunnes ei enää tiedetä mihin niitä jauhoja oikein enää käyttäisi. Ymmärtäessäni oman taipumukseni tähän yliajatteluun, oon vain päättänyt hyväksyä sen ilman sen suurempaa stressiä. Oon vasta matkalla siihen tilanteeseen, että hyödyn tästä mun runsaasta ajatusten määrästä: pitää vaan oppia erottamaan hyödylliset ajatukset niistä rajoittavammista ja toisinaan vaan nollaamaan korvien väli ja heittäytyä hetken vietäväksi.

Haluaisin kuitenkin korostaa, että tää yliajattelu ei oo mikään ylpeyden aihe, kuten ei esimerkiksi vaikka ylikunto. Tällä tekstillä ja pohdinnalla haluaisinkin herättää vaan jokaista miettimään, tuleeko joskus yliajateltua turhaan, vaikka vois vaan antaa mennä ja katsoa kuinka käy. Meidän suorituskyky on kuitenkin loppujen lopuksi niin paljon yläkerrasta kiinni, että on taito osata ajoittaa ja rajoittaa ajatustyötä. Kuten tuolla aikaisemmin mainitsin, ajatuksilla voi olla paljon voimaa, kunhan ne oppii kohdistamaan oikein, joten ei niitä pelätäkään kannata. Mutta joskus pitää vaan antaa mennä, eikä miettiä. Monelle se paikka on pelikenttä ja kisatapahtuma, jollekin työpaikka, jollekin uuden ihmissuhteen rakentaminen tai muu iso elämänmuutos. 
Jos ei uskalla päästää irti kontrollin kahvasta, ei koskaan pääse kokemaan sitä hetken huumaa, mikä on elämässä ainakin mun mielestä ihan parasta. Maailman tappiin asti ei varmaan kannata elää aivot narikassa -tyyliin, mutta niin kauan kuin pelaa varman päälle ja pukee päälleen sitä henkistä pakkopaitaa, ei pääse hienoimpiin tunteisiin ja onnistumisiin käsiksi. Aina on riski epäonnistua ja pudota, ja joskus varmaan sattuu ja kovaa. Elämähän olisi helppoa, jos niin ei olisi ja eihän me muutenkaan siitä selvitä hengissä. :)

image1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti