2016/02/26

Rentous vai laiskuus

Rentouden ja laiskuuden eroa ei ehkä tuu kauhean useasti ajatelleeksi. Rennosti ottaminen ja laiskottelu sulautuu kieltämättä hyvin yhteen, mutta ainakin itse oon joutunut opettelemaan, kuinka rentoudesta voi saada omaan tekemiseen ihan uudenlaista boostia ja motivaatiota. Samassa oon oppinut, mikä ero laiskuudella ja rentoudella on.
Mä ainakin osaan laiskotella. Kuka meistä ei sais mielihyvää esimerkiksi viikon lomasta altaan reunalla? Mun lemppareita on myös sellaiset sunnuntait, jolloin mun to do -listassa on vaan myöhäinen ja pitkä aamiainen, makoilua ja jotain, mitä nyt sattuu jaksamaan. Noihin juttuihin laiskottelu kuuluu kuin nenä päähän. 
Laiskottelullakin on siis oma aikansa ja paikkansa. Kyse on tasapainosta, jonka löytäminen on tosi henkilökohtaista ja riippuu elämäntyylistä ja elämäntavoista. Jotkut nauttivat siitä enemmän kuin toiset ja joillekin se sopii paremmin kuin jatkuva aktiivinen tekeminen. On tärkeetä tehdä (tai olla tekemättä) sitä, mikä rentouttaa ja pitää stressittömänä. Eikä silloin tällöin laiskotteleminen tee kenestäkään laiskaa. Mut rennosti ottaminen tekee rennoksi. Ja se on pelkästään plussaa!

Mun oli ennen kauhean vaikeaa sallia itselleni täydellistä laiskottelua ja nollaamista, varsinkaan pitkinä ajanjaksoina. Mun piti kokoajan olla tekemässä jotain. En halunnut hukata aikaa ja ajattelin, että ei tekemättömyyttä tarvitse erikseen harjoittaa. Mä en osannut laiskotella, puhumattakaan rentoutumisesta
Oon kantapään kautta opettelut mulle sopivan tavan rentoutua. Joskus se on ihan pelkkää laiskottelua (eli makaamista sängyn pohjalla tai siellä altaan reunalla) mutta mulle ominaista on kuitenkin tehdä jotain. Jotain, missä mun ei tarvi niin hirveästi ajatella mitään kummempia ja voin keskittyä just siihen, mihin haluan. Useimmiten se tarkoittaa ruuanlaittoa, blogin kirjoittelua, kaupoissa kiertelyä, kavereiden näkemistä tai ulkoilua. Joskus se taas on täysillä hulluttelua, irtiottoa ja hauskanpitoa. Kyse on siitä, millainen fiilis mulla sattuu olemaan. 
DSC_0532
Kun oon oppinut rentoutumaan kentän ulkopuolella, oon pystynyt tuomaan rentouden myös siihen työntekoon ja harjoitteluun. Kaikessa tekemisessä pitäisi muistaa, että tekemisen kuuluu olla nautinnollista ja hauskaa. Vaikka joku asia olisi oma intohimo, siihen ei saisi koskaan suhtautua liian vakavasti. Jos tekeminen alkaa pidemmän päälle aiheuttaa enimmäkseen negatiivisia tuntemuksia (pettymistä itseensä, väsymystä tai epävarmuutta), on aika pysähtyä miettimään. Mulle opetettiin kirjaamaan ylös tavoitteet ja se, mitä haluan saavuttaa. Sen jälkeen mun tehtävänä oli miettiä, mikä vie mua lähemmäs mun maaleja. Tällä tavoin opin muistuttamaan itseäni asioiden tärkeysjärjestyksestä ja siitä, että oma hyvinvointi ja onnellisuus on ykkönen. Tiedän kuitenkin, että harjoitteleminen ja pelaaminen yhdessä tekevät musta onnellisen, kunhan osaan ottaa oikealla tavalla rennosti. Elämässä on kuitenkin niin paljon muutakin ja elämässä yksi hyvä tavoite on, että oppii löytämään sellaisen elämäntyylin, jossa erilaisten asioiden tekeminen tukee toinen toistaan. 
Osaan jo itse tulkita mun tuntemuksista ja olotilasta, oonko rentoutunut vai en. Jos jollain elämän osa-alueella on jännitystä, mun käytös on helposti tosi erilaista. Musta tulee epävarmempi, sisäänpäin sulkeutunut ja vähän kireäkin. Perfektionistina asetan vaatimukset tosi ylös, mutta oon oppinut hellittämään niistä silloin tällöin hetkellisesti, jotta muistan myös ajatella realiteettejä. Rentous on siis paljon muutakin fyysistä toimintaa.

Tää aihe, josta mä nyt kirjoitan on mulle todellinen kompastuskivi. Mun ajatukset kyllä kohtaa tän tekstin kanssa ihan täysin, mutta en tuu ehkä milloinkaan pääsemään eroon ankaruudesta itseäni kohtaan. Epäonnistumisten suhteen oon kyllä kehittynyt, mutta jos tiedän, että olisin voinut tehdä jonkun asian vielä vähän paremmin, mun on melkein mahdotonta päästä siitä asiasta yli. Mutta toisaalta, ehkä tää piirre pitää mut pois niistä tilanteista, joissa olisin voinut ehkä vielä tehdä vähän kovempaa. Se on ihan palkitsevaa, ettei tarvitse potkia itseään sen erityisemmin tekemään asioita täysillä. 
DSC_0579
Näiden parin syväluotaavan tekstin jälkeen lupaan laittaa tulemaan myös jotain vähän kevyempää juttua. Nää pohdintatekstit on muuten hyvä mahdollisuus käyttää näitä kaikenmaailman vanhoja kuvia, jotka ei oo koskaan päässeet päivänvaloon! :-D 

2016/02/23

Valinnanvaikeus on valinnan vaikeus

Ihmiset tekevät joka päivä tietoisia ja tiedostamattomia valintoja, joiden määrästä mä en ihan kauheasti mitään lukumääräisiä faktoja pysty heittämään. Ajatuksena kuitenkin se, että me törmätään näihin valintoihin huomaamatta ihan joka päivä ja silti suurempien valintojen edessä ollaan täysin neuvottomia. Mä oon itse tosi huono luottamaan mun intuitioon ja kuten oonkin aikaisemmin maininnut, olen tosi järkeilevä persoona. Mietin aina seurauksia ja sitä kaikkein järkevintä vaihtoehtoa. (Toivottavasti kaikki ymmärtää, että "aina" ja "ei koskaan" on tässä kohtaa vähän turhan räikeitä termejä…) 
f3
Mikä saa ihmisen epävarmaksi omasta tahdostaan? Väitän, että omalla kohdallani se on sitä, että pelkään ajan kulumista. Ihan niin kuin mulla ei olisi aikaa väärille valinnoille. Ironista kyllä, käytän ehkä enemmän aikaa niiden valintojen tekemiseen kuin huonoista valinnoista kärsimiseen. Tottakai se saa epäröimään, jos kokee tehneensä joskus huonoja ratkaisuja ja päätöksiä, mutta ne ovat todellisia elämän opettavia tekijöitä. Kun osaa antaa anteeksi itselleen erehdyksiä, pystyy menemään syvemmälle , ja miettiä, mikä meni vikaan. Ei kukaan meistä valitse tahallaan väärin tai kenelläkään ei (ainakaan luultavasti) ole huonon päätöksentekijän geeniä.
f
Valintojen juju on se, että et koskaan saa tietää, miten olisi käynyt, jos olisit valinnut toisin. Et siis voi saada kaikkea ja voi olla, että pahimmassa tapauksessa et saa mitään. Siksi olisi tärkeää elää ja uskaltaa, koska elämä on toisinaan jopa epäreilua. 
Kun miettii, miten toimimme arkipäivän pienemmissä valinnoissa, on mahdollista oppia soveltamaan näitä päätöksentekoon vaikuttavia tekijöitä myös suurempien tilanteiden edessä. Tietenkin elämän suuntaa ohjaavia päätöksiä tehdessä on ehkä parempi kuunnella myös järkeään ja pohtia enemmän, mutta sille ei saa antaa liiaksi valtaa.
Kun on määrittänyt jonkin päämäärän, voi miettiä, viekö valinta lähemmäs tavoitetta vai jopa kauemmas siitä. Tässä auttaa niinkin vanhanaikainen tapa kuin listata paperille (tai no, vaikka iPhonen muistiinpanoihin) plussia ja miinuksia. Näissä kohdissa tulee olla rehellinen itselleen, koska muuten listaus on turhaa: harvoin mikään vaihtoehto on täydellinen.
Mieti, oletko jo kokeillut jotain valintaa. Jos olet, millaisena koit valinnan: Oliko paikkakunnalta muuttaminen viimeksi kannattavaa? Jos oli, miksi olen taas vaihtamassa paikkakuntaa? Kokemus on hyödyksi, mutta toisaalta liiallinen kaavoihin kangistuminen estää uusien kokemuksien syntymisen. Uskalla kokeilla jotain uutta.
Hyödynnä myös muiden ihmisten tietoja ja kokemusta. On totta, että jokainen kulkee omia reittejään, mutta monesti muilta voi saada apua. Jos ei halua muiden vaikuttavan päätöksentekoon, tulisi varmistaa, että on vähintään saanut kaikkiin kysymyksiinsä jonkinlaisen vastauksen. Näitä vastauksia voi sitten itse puntaroida ja käyttää päätöksenteossa apuna.
f2
Päätöksenteko suurien tunteiden vallassa ei ole välttämättä tasapainoisin vaihtoehto. Silti tulisi muistaa myös miettiä, mikä on tämän hetken fiilis. Mitä tekisi mieli tehdä? Loppujen lopuksi, kaikkein tärkeintä valintojen ja päätösten teossa on se, että olet itse päätöksesi takana. Kun voit rehellisesti sanoa itsellesi tehneesi valinnan, koska halusit sitä, et tarvitse muita perusteluja. Et ole tilivelvollinen elämässäsi lopulta kenellekään muulle, kuin itsellesi.
Usein sanapari mitä jos estää monta hienoa asiaa tapahtumasta. Ne eivät kuulu päätöksentekoon. Anna itsellesi lupa miettiä, mitä voisi parhaimmillaan tapahtua ja millaista se olisi, kun kaikki menisi suunnitellusti. Alamäet tulevat jos ovat tullakseen. Miksi siis tuhlata energiaa niiden pelkäämiseen? Ei se pelkääminen niiden tuomaa taakkaa kevennä.

Mun päätöksenteon tärkein tekijä on kuitenkin tieto siitä, että mulla on ihmisiä, jotka ovat mun päätöksien tukena. Se antaa hirveesti rohkeutta ja voimaa kokeilla siipiään. Et saa koskaan tietää, kantavatko ne, jos et uskalla yrittää. 

2016/02/05

10 syytä rakastaa joukkuelajeja

Urheilijat voidaan jaotella yksilö- ja joukkuelajien urheilijoihin. Itse olen henkeen ja vereen jälkimmäisen kategorian urheilija, mutta toisaalta kumpikin liittyy vahvasti toisiinsa; yksilöurheilijan päivittäiseen elämään liittyy vahvasti tietty yhteisö ja joukkuelajeissakin jokainen urheilija on loppujen lopuksi vastuussa itsestään ja omista tekemisistään yksilönä.

Mutta mikä niissä joukkuelajeissa ainakin mun mielestä on sitten se juttu?
team
kuva / kuva / kuva
  • Uusien ihmisten tapaaminen on tosi antoisaa ja joukkuelajin kautta se tapahtuu vääjäämättä kuin itsekseen. Tottakai tässäkin avoimet persoonat erottuvat vähän sisäänpäin sulkeutuvammista, mutta mitä useammassa joukkueessa tulee elämän aikana pelattua, sitä useampaan eri persoonaan saa tutustua. Parasta on se, että hyvin suurella todennäköisyydellä joukkueurheilijat saavat moikkaustuttujen lisäksi elämäänsä myös tosiystäviä.
  • Joukkueessa kaikki tunteet ja kokemukset tulee jaetuksi. Pettymykset eivät ole kenenkään harteilla yksin ja onnistumisen tunteet moninkertaistuvat porukassa. Urheilusuorituksiin liittyvien tunteiden lisäksi näet uusia paikkoja, maistat uusia ruokia, matkustat tuntikausia bussissa ja pidät hauskaa läheisten ihmisten kanssa. Joku ymmärtää, miksi väsyttää tai sattuu, mutta se joku myös potkii sinua eteenpäin, koska tietää sen potkimisen tuntuvan mahtavalta. 
  • Joukkueella on yhteinen päämäärä ja suunnitelma, joka vie kohti päämäärää. Kun on jotain, mitä yhdessä tavoitellaan, voi luottaa siihen, että ajatusmaailmat kohtaavat vähintäänkin tämän tavoitteen saavuttamisen suhteen. 
  • Uusien ihmisten tapaamiseen liittyen opit myös uusia tapoja toimia ja opit kunnioittamaan niitä. Lisäksi ympäriltä oppii keräämään vaikka minkälaisia uusia asioita, kun oppii katsomaan ja antaa itselleen mahdollisuuden kokeilla uutta. Vaikka joku tapa ei sitten toimi itsellä, ymmärtää, että jollekin toiselle se voi olla onnistumisen edellytys.
  • Porukassa toimiessa oppii myös arvostamaan omia tarpeitaan ja omaa aikaa. Niin ihanaa, kuin yhteisössä ja rakkaiden ihmisten kanssa toimiminen onkin, on täysin tervettä, että kaipaa myös omaa aikaa, jolloin saa mahdollisuuden irroittautua siitä jokapäiväisyydestä. Se on jokaisen joukkueen jäsenen etu.
team2
  • Vaikka omia tarpeita oppii arvostamaan, opettaa joukkue myös ehdotonta epäitsekkyyttä. Valintoja miettiessään ajattelee oman parhaansa ohella myös sitä, onko tämä joukkueen etu tai haluaisinko minuun kohdistettavan tälläisiä päätöksiä. On myös joskus epäitsekästä osata sanoa ei. 
  • Joukkueessa et ole koskaan yksin ja lopputulokseen liittyy jokaisen jäsenen panos. Vaikka joku epäonnistuisi, muut voivat tuellansa ja omilla suorituksillaan aivan hyvin korjata tilannetta. Sitä vastoin, pelkkä oma hyvä suoritus ei joukkueessa riitä. Hyvä joukkuepelaaja saa joukkuekaverinsa näyttämään vielä paremmalta, mitä kaveri todellisuudessa on. 
  • Joukkuekaverit osaavat pitää toistensa järjet päissä (tää kuulostikin hyvältä!). Kenenkään ei anneta vaatia itseltään mahdottomuuksia, ketään ei päästetä palamaan loppuun ja toisaalta kaikki palautetaan tarpeen tullen maan pinnalle. 
  • Joukkueessa luottamus on ainutlaatuista. Jokaiseen jäseneen luotetaan ja jokainen arvostaa sitä. Luottamus on toimivan joukkuehengen kannalta perusedellytys. 
  • Joukkueessa itsenäistyy ja oppii ottamaan vastuuta. Vastuu tarkoittaa joukkueessa huolehtimista omista ja yhteisistä tapahtumista ja tavaroista, mutta myös suoraselkäisyyttä hankalissa tilanteissa. Käytännössä tämä voi tarkoittaa siis sitä, että opit olemaan ajoissa ja ilmoittamaan poissaolosi muutaman sakon maksettuasi…
Finaali-70
Kuva: Akikuvaa.com
Mä oon itse päässyt pelaamaan monissa erilaisissa joukkueissa ja jokaisessa on ollut omanlaisensa joukkuehenki. Mun rooli on myös ollut usein tosi erilainen ja se on opettanut myös sopeutumaan monenlaiseen. Tiedän kuuluvani joukkuelajikentille.