2016/02/23

Valinnanvaikeus on valinnan vaikeus

Ihmiset tekevät joka päivä tietoisia ja tiedostamattomia valintoja, joiden määrästä mä en ihan kauheasti mitään lukumääräisiä faktoja pysty heittämään. Ajatuksena kuitenkin se, että me törmätään näihin valintoihin huomaamatta ihan joka päivä ja silti suurempien valintojen edessä ollaan täysin neuvottomia. Mä oon itse tosi huono luottamaan mun intuitioon ja kuten oonkin aikaisemmin maininnut, olen tosi järkeilevä persoona. Mietin aina seurauksia ja sitä kaikkein järkevintä vaihtoehtoa. (Toivottavasti kaikki ymmärtää, että "aina" ja "ei koskaan" on tässä kohtaa vähän turhan räikeitä termejä…) 
f3
Mikä saa ihmisen epävarmaksi omasta tahdostaan? Väitän, että omalla kohdallani se on sitä, että pelkään ajan kulumista. Ihan niin kuin mulla ei olisi aikaa väärille valinnoille. Ironista kyllä, käytän ehkä enemmän aikaa niiden valintojen tekemiseen kuin huonoista valinnoista kärsimiseen. Tottakai se saa epäröimään, jos kokee tehneensä joskus huonoja ratkaisuja ja päätöksiä, mutta ne ovat todellisia elämän opettavia tekijöitä. Kun osaa antaa anteeksi itselleen erehdyksiä, pystyy menemään syvemmälle , ja miettiä, mikä meni vikaan. Ei kukaan meistä valitse tahallaan väärin tai kenelläkään ei (ainakaan luultavasti) ole huonon päätöksentekijän geeniä.
f
Valintojen juju on se, että et koskaan saa tietää, miten olisi käynyt, jos olisit valinnut toisin. Et siis voi saada kaikkea ja voi olla, että pahimmassa tapauksessa et saa mitään. Siksi olisi tärkeää elää ja uskaltaa, koska elämä on toisinaan jopa epäreilua. 
Kun miettii, miten toimimme arkipäivän pienemmissä valinnoissa, on mahdollista oppia soveltamaan näitä päätöksentekoon vaikuttavia tekijöitä myös suurempien tilanteiden edessä. Tietenkin elämän suuntaa ohjaavia päätöksiä tehdessä on ehkä parempi kuunnella myös järkeään ja pohtia enemmän, mutta sille ei saa antaa liiaksi valtaa.
Kun on määrittänyt jonkin päämäärän, voi miettiä, viekö valinta lähemmäs tavoitetta vai jopa kauemmas siitä. Tässä auttaa niinkin vanhanaikainen tapa kuin listata paperille (tai no, vaikka iPhonen muistiinpanoihin) plussia ja miinuksia. Näissä kohdissa tulee olla rehellinen itselleen, koska muuten listaus on turhaa: harvoin mikään vaihtoehto on täydellinen.
Mieti, oletko jo kokeillut jotain valintaa. Jos olet, millaisena koit valinnan: Oliko paikkakunnalta muuttaminen viimeksi kannattavaa? Jos oli, miksi olen taas vaihtamassa paikkakuntaa? Kokemus on hyödyksi, mutta toisaalta liiallinen kaavoihin kangistuminen estää uusien kokemuksien syntymisen. Uskalla kokeilla jotain uutta.
Hyödynnä myös muiden ihmisten tietoja ja kokemusta. On totta, että jokainen kulkee omia reittejään, mutta monesti muilta voi saada apua. Jos ei halua muiden vaikuttavan päätöksentekoon, tulisi varmistaa, että on vähintään saanut kaikkiin kysymyksiinsä jonkinlaisen vastauksen. Näitä vastauksia voi sitten itse puntaroida ja käyttää päätöksenteossa apuna.
f2
Päätöksenteko suurien tunteiden vallassa ei ole välttämättä tasapainoisin vaihtoehto. Silti tulisi muistaa myös miettiä, mikä on tämän hetken fiilis. Mitä tekisi mieli tehdä? Loppujen lopuksi, kaikkein tärkeintä valintojen ja päätösten teossa on se, että olet itse päätöksesi takana. Kun voit rehellisesti sanoa itsellesi tehneesi valinnan, koska halusit sitä, et tarvitse muita perusteluja. Et ole tilivelvollinen elämässäsi lopulta kenellekään muulle, kuin itsellesi.
Usein sanapari mitä jos estää monta hienoa asiaa tapahtumasta. Ne eivät kuulu päätöksentekoon. Anna itsellesi lupa miettiä, mitä voisi parhaimmillaan tapahtua ja millaista se olisi, kun kaikki menisi suunnitellusti. Alamäet tulevat jos ovat tullakseen. Miksi siis tuhlata energiaa niiden pelkäämiseen? Ei se pelkääminen niiden tuomaa taakkaa kevennä.

Mun päätöksenteon tärkein tekijä on kuitenkin tieto siitä, että mulla on ihmisiä, jotka ovat mun päätöksien tukena. Se antaa hirveesti rohkeutta ja voimaa kokeilla siipiään. Et saa koskaan tietää, kantavatko ne, jos et uskalla yrittää. 

3 kommenttia:

  1. Ite painiskelen juuri tälläisten kysymysten kanssa. Itsekkin harrastan urheilua ja olen vakavasti harkitsemassa toiselle paikkakunnalla muuttoa. Se tietysti tarkottaisi omaa kämppää ja kavereiden jättämistä tänne. Olisiko sulla antaa mitään vinkkejän siihen että mitä tulee ottaa huomioon kun miettii muuttoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tiedät, että se päätös muuttamisesta vie sua kohti tavoitteita ja haluat sen tehdä niin tee ihmeessä! Hyvän päivän tuttuja kyllä tulee ja menee, mutta ystävyys kestää välimatkat ja elämän isommatkin muutokset. :)
      Muuttaminen itsessään tuntuu ehkä isommalta jutulta, mitä se loppujen lopuksi on. Tai en tiedä, riippuu tietenkin jokaisen omasta ajatusmaailmasta! Kaikkein suurin muutos mulle oli se, että likaisia tiskejä ei voinut pitkän päivän jälkeen lykätäkään tiskikoneeseen ja oikeasti piti hoitaa kaikki arjen askareet ihan itse. Mutta lohdutuksen sanana sen verran, että siihen tottuu nopeasti! Muuttaessaan omilleen oppii arvostamaan omaa tilaa, mutta myös sitä kotona asumista ja samalla itsenäistyy ihan hirveesti.

      Jos nyt jotain käytännön vinkkejä ja niin ainakin suosittelen sua miettimään omia ruokailutottumuksia jne. ja suunnittelemaan budjettia kuukausittain tai sopivin ajanjaksoin! Ruoka on varmaan ainakin opiskelevalle urheilijalle se kriittinen juttu, mutta urheilun kannalta siitä on kaikkein tyhmintä säästää. Mut suunnitelmallisuudella pääsee pitkälle!!
      Moni mun kavereista kerää myös kunnon astiastoja (munkin siis pitäisi…) mutta mä ainakin pärjäsin ekassa muutossani ihan Ikean astioilla. Just tälläset on sopivia säästöjuttuja ja sitten pikkuhiljaa voi alkaa kerätä kunnon tavaroita ja panostaa sisustusjuttuihin yms.
      Ikea auttaa paljon, muussakin kuin pelkissä astioissa…! :-D Vastasinkohan yhtään siihen, mitä hait?

      Poista
    2. Juu kyllähän se. Kiitos paljon vastauksesta :)

      Poista