Määrätietoisuudesta

Aikaa on kulunut edellisestä kirjoituskerrasta jo reilut pari kuukautta ja kuluneiden parin kuukauden aikana oon tehnyt yhtä sun toista, ja varmasti ollut myös tekemättä mitään, mutta siitä huolimatta mulla ei oo ollut oikein sopivaa hetkeä mietiskellä ja kirjoitella. Kiitos siis niille parille ihmisille, jotka on toivoneet multa jotain kirjoiteltavaa; vähintäänkin se on saanut mut taas välillä rauhoittumaan ja tekemään tän paluun kirjoittelun pariin. 

Tiivistettynä mun edellisten kuukausien ohjelma on ollut koulua, lentopalloa ja silloin tällöin jopa lomailua. Toukokuu meni lähes kokonaan kouluun panostaessa, kun tein päivälukion lisäksi muutamia kursseja myös iltalukiossa ja sainkin viimeisestä jaksosta ihan kivasti suorituksia ensi vuotta ajatellen. Kieltämättä huomasin, miten paljon haastavampaa oli uhrata koululle saman verran aikaa ja ajatuksia, kuin kauden aikana lentopallolle. En edes koe, että mun koulumotivaatio on keskivertoa huonompi, mutta ei se nähtävästi pysty lentopallon kanssa ihan kauheesti kamppailemaan. 

Kun sain suurimmat kouluhommat suoritettua, ehdin myös leireilemään Kuortaneella ja kesäloman pari ensimmäistä viikkoa meni pelkästään kotimaisemissa treenaillessa. Kesäkuun puolessa välissä tälläkin hetkellä käynnissä olevat maajoukkueleirijaksot lähti jälleen käyntiin ja siihen mennessä olin saanut myös tehtyä päätöksen ensi vuoden kuvioista: jatkan myös ensi kaudella kotimaisemissa LP Viestin riveissä. Tämänkin päätöksenteon kohdalla opin taas, miten vuosi vuodelta pitää pystyä ajattelemaan yhä enemmän pidemmälle omassa elämässä. 

Tän pienimuotoisen päiväkirjakertomuksen kautta päästäänkin kätevästi aasinsiltaa pitkin otsikon aiheeseen: määrätietoisuus. 

Mä oon aikaisemmin kirjoitellut päätöksistä ja valinnoista täällä, ja siellä mennään aika lähelle tätä samaa aihetta. Oon kuitenkin päässyt pääni sisällä vähän syvemmälle tässä aiheessa, ja tällä kertaa oon tarttunut siihen, millainen päätöksentekijä mä oon. 

Tossa neljän kuukauden takaisessa kirjoituksessa oon ilmeisesti luonnehtinut itseäni tosi järkeileväksi persoonaksi, joka ei osaa ajatella intuitiivisesti. No, jonkinlaista muutosta ainakin sen suhteen on tapahtunut. 

Jotta voisin kirjoittaa jotain määrätietoisuudesta, mun täytyy ensin todeta, että tiedän mitä se on. Oon tajunnut, että oon määrätietoinen luonne. Mun kanssa paljon tekemisissä olleet ihmiset voi luultavasti sanoa samaa. Se, että mä tiedostan mun määrätietoisen luonteen, ei tee musta kuitenkaan vielä itsevarmaa ja tasapainoista persoonaa, mutta se helpottaa mua itseänikin välillä ymmärtämään mun omia tekemisiä paremmin. 

Määrätietoinen oli mun etsintöjen pohjalta määritelty mm. näillä sanoilla: "jolla on selkeä päämäärä". Mä ainakin itse oon kuitenkin ajatellut määrätietoisuuden kattavan myös valmiuden tehdä töitä ja elää sen päämäärän eteen. 

Mun kohdalla se näkyy tiettyinä luonteenpiirteinä, toimintatapoina ja valintoina. Oon tosi puhelias, suorasanainen ja keskustelunhaluinen. Tuon tosi (liian) usein mun oman näkemyksen ja perustelun esille, koska mä en halua kuulua niihin, joiden mielipide jää epäselväksi, ja sen takia sitten lokeroidaan jonkun enemmistön mukaan. Tiedän, ettei se oo kaikille luontaista ja oon täysin sinut senkin asian kanssa (itseasiassa aika usein ihailen niitä, jotka tajuaa pitää suunsa kiinni). Mä sitten oon se päällepäsmäri, jos sen asian haluaa niin ilmaista.

Viihdyn erilaisten ihmisten kanssa, ja voin ihan vilpittömästi todeta, että oon sosiaalisesta verkostosta riippuvainen. Sen takia mä osaan myös kontrolloida mun tapoja toimia. Mulla ei oo mitään syytä laiminlyödä mulle tärkeitä ihmisiä jonkun mun oman henkilökohtaisen päämäärän takia. Tärkeintä on vaan ollut oppia, ketkä ovat niitä ihmisiä, jotka ovat kiinnipitämisen arvoisia. Mun mielestä mä opin tosi paljon ihmisiltä, joita mä tapaan ja joiden kanssa saan olla tekemisissä, mutta joskus vaan pitää ymmärtää, että ne opitut asiat on ainoita, mitä joistain ihmisistä jää käteen. Ja niistäkin saa olla tosi kiitollinen!

Valintojen tekijänä oon edelleen jossain määrin järkeilijä, mutta oon onneksi oppinut myös heittäytymään. Tässä vaiheessa elämää mulla ei oo vielä ihan kauheesti menetettävää, tai niin mä haluan asian nähdä. Joku varmaan ajattelee ihan päinvastoin, mutta mä silti näen asian noin. En mä oo kokenut vielä sen vertaa, että voin alkaa puntaroida kokemuksen perusteella! Enkä halua enää puhua valinnoista uhrauksina, koska jos jotain asiaa haluaa oikeasti, ei sen eteen tehdä uhrauksia vaan nimenomaan niitä valintoja. Jos kaikki päätökset alkaa tuntua uhraamiselta, onko silloin tekemässä jotain juttua ihan oikeesti sydämestään? 

Toisinaan mietin, että millaista mun elämä olisi, jos olisin useammin vain itsekseni mun ajatuksien kanssa. Tuun vaan aina uudelleen siihen tulokseen, että mulla ei oo energiaa tai aikaa alkaa miettiä mun jokaista sanaa tai tekoa. Elämä on määrätietoisenakin paljon helpompaa, kun ei mieti liikaa, on onnellinen ja nauttii niistä omista valinnoistaan.