Pelaako tätä lentopalloa rahan takia?

Tässä muutaman päivän aikana keskustelua on herättänyt Suomen, Norjan ja Ruotsin yleisradioyhtiöiden toteuttama vertailu, jossa vertailtiin miesten ja naisten välisiä tuloeroja huippu-urheilussa niin kokonaisuutena kuin lajikohtaisestikin. Ottamatta kantaa siihen toteuttaako tutkimus realistisuuden ja vertailukelpoisuuden raamit onnistuneesti, tää aihe sai mut kyllä ainakin miettimään.

Mulle itselleni tavoitteet ovat tärkeitä, ja siten tunne siitä, että teen jotain, mikä on mulle itselleni tärkeää. Kyllä, oon näin egoistinen, että teen sitä mitä itse haluan ja mistä tykkään. Mulle on aina opetettu, että työnteko on tärkein yksittäinen asia, johon pystyy itse vaikuttamaan ja joka lisää vaihtoehtojen määrää, kun etsii sitä "omaa juttua". Tietysti sosiaaliset suhteet ja onni kuuluvat asiaan, mutta pelkästään niiden varaan en koskaan ole halunnut tulevaisuuttani rakentaa. Absoluuttista kalenteria en ole tulevaisuuden suhteen rakentanut, sillä elämä on jo tähän mennessä takonut jopa meikäläisen kivikovaan päähän, että harvemmin kaikki menee suunnitellusti ja todennäköisyydet vaan pienenee aikavälin suurentuessa. Päivä kerrallaan -elämäntyyli alkaa siis vahvasti ottamaan myös musta niskalenkkiä, vaikka samalla tiedänkin, että teen tänään tiettyjä asioita siksi, että jonain päivänä olisin siellä missä haluan, ainakin jos se on omasta panoksesta kiinni. 

Mun tavoitteet elämässä ovat tässä vuosien varrella vaihtuneet objektiivisemmista tavoitteista abstraktimpaan suuntaan. Oon ymmärtänyt, kuinka tärkeetä mulle itselleni on olla sellainen ihminen, joka antaa ympärilleen enemmän hyvää kuin huonoa, mieluiten runsaammissa määrin. Tiedän kuitenkin senkin, että sanomalla jatkuvasti "joo, käy mulle" ja nyökyttelemällä kaikelle voi olla haastavaa puolustaa omia arvojaan, sillä harvemmin kaikesta ollaan sulassa sovussa yhtä mieltä.

Otsikossa kuitenkin rajasin tän postauksen aika vahvasti tohon lentopalloon, jonka ympärille tää blogi on muutenkin rakentunut, joten myös näitä mun tavoitteita avaan nyt vaan sen saralla.

Pienenä tyttönä, kun kävin meidän iskän peleissä, ei mun motiivina ollut muuta, kuin tehdä sitä mitä oma idolikin (No tottakai, 6-vuotiaan meikäläisen idoli oli oma iskä!). Lentopallo alkoi aika nopeasti tuntua omalta jutulta, ja vaikka kaverit saattoivat valita muita harrastuksia, mä sidoin sisäpelikenkiä pukkarissa kerta toisensa jälkeen. Kun sitten muutettiin alkukosketuksien jälkeen Vaasasta takaisin Saloon, tuli mulle ensimmäiset kokemukset naisten pääsarjatason peleistä. Silloin tän pikkutytön unelma oli päästä pelaamaan LP Viestiin, joka silloin tarkoitti mulle luultavasti koko nykyistä Mestaruusliigaa kokonaisuudessaan. Nykyään, tätä tuon ajan unelmaa eläessäni toivon, että pystytään meidän pelissä herättämään aina silloin tällöin jonkun pikkutytön mielessä samanlainen kipinä. 

Myös muita pikkutytön unelmia on jo saavutettu, ja ne ovat olleet tärkeitä itseluottamuksen ja motivaation lähteitä. Niiden ansiosta uskallan edelleen unelmoida ja laittaa rimaa aina vähän pidemmälle, kuin mikä on ihan takuuvarmasti tän hetkisillä eväillä ylitettävissä.

Mulla on oikeastaan niin kauan, kuin olen kyseisen käsitteen merkityksen ymmärtänyt, ollut halu olla jonain päivänä lentopalloammattilainen. Tavallaan olen sitä jo nyt: koulu on jäänyt toistaiseksi taka-alalle ja oon ihan täyspäiväinen lentopalloilija. Elämä on helppo rytmittää harjoitusten ja pelien ehdoilla, ja olosuhteet toimii loistavasti. Mä siis oon jo senkin virstanpylvään jossain määrin tavoittanut, mutta tiedän, että haluan vielä enemmän. Mitä se sitten tarkalleen on, siihen en osaa mitään tiettyä vastausta sanoa. Ajalla (ja sillä duunilla) on tapana näyttää. 

Ehkä toi kysymys siitä, mitä se lentopalloammattilaisuus sitten oikeesti mulle tarkoittaa, on sellainen, joka tuo ton rahan mukaan keskusteluun. Haluaisin olla yltiöromantikko, joka ajattelee, ettei rahalla ole mitään väliä, eikä se mun "miksi pelaan lentopalloa"-listassa ole koskaan ollutkaan. Kuitenkin toi keskustelu herätti mut miettimään, että pidemmän päälle mielekkään elämänlaadun kannalta sillä rahalla on kuitenkin väistämättä jonkunlaista merkitystä. 

Tukien, säästöjen ja onnekkaiden sattumien varassa eläminen voi toisille olla ihan okei, mutta urheilun jo valmiiksi ennalta-arvaamattomassa maailmassa (loukkaantumiset jne.) liian suuri määrä muuttujia muodostuu helposti turhan kuormittavaksi stressitekijäksi. Rahatilanteeseen voi kyllä vaikuttaa itse paljonkin: se työnteko ja sitä kautta onnistumiset ja menestys ja siitä seuraava näkyvyys muodostaa ihan hyvän nyrkkisäännön sellaiselle keskimääräiselle urheilun taloudelliselle kiertokululle. Tottakai näissä asioissa pitää mennä paljon syvemmälle saadakseen asioista tarpeeksi kattavan kokonaiskuvan, mutta mulla ei oo siihen minkäänsortin asiantuntemusta, joten jätän sen keskustelun ihan suosiolla aiheesta tietäville. 

Pidemmän päälle ainakin suomalaisen yhteiskunnan tarjoamien mahdollisuuksien ympäröimänä on vaikea uskoa, että ainakaan valtaosa urheilijoista ajattelisi urheilua puhtaasti tulolähteenä. Meille on pienestä asti tarjottu mahdollisuus koulutukseen, ja ne jotka puntaroivat urheilu- ja työuran välillä, ymmärrettävästi taipuvat jälkimmäiseen tasapainoisuuden nojalla. Kyllä tuon ensimmäisen vaihtoehdon tavoitteluun tarvitaankin ehkä ripaus hulluutta ja tietysti hirveä määrä intohimoa. Fakta tässä on kuitenkin se, että jostain urheilijankin on se leipä saatava (siis kirjaimellisesti, onhan ne hiilarit tärkein energialähde), vaikka vaakakupissa muut arvot painaisivatkin enemmän.

Loppukaneettina tälle rahapohdinnalle sanottakoon se, että jos koet halua oikeasti vaikuttaa näihin puhuttaviin raha-asioihin, niin mene ja osta suosikkijoukkueesi kausikortti, tai käy katsomassa edes silloin tällöin pelejä ja kilpailuja paikan päällä. Jos rahkeet ja kiinnostus riittää, ryhdy sponsoriksi; etenkään naisurheilussa harvemmin on ongelmaa sponsorien liiallisesta määrästä. Myös se oheistuotteiden ja pääsylippujen ostaminen on kuitenkin urheiluseuroille sitä tosi tärkeää tulovirtaa, johon jokaisella mahdollisuus laittaa panosta. Jos taas koet, että asia ei sinua kosketa, anna olla. 

Ja niin, vastaus tohon otsikon kysymykseen: En ainakaan tähän päivään mennessä ole vielä pelannut. Kyllä se on antanut niin paljon kaikkea muuta, mikä saa mut tykkäämään siitä. Voi olla, että jonain päivänä tilanne on toinen, mutta toivon myös, että se päivä on lähempänä mun uran loppua kuin nykyhetkeä. Ja vielä; jos tosiaan jotain tekisin pelkästään rahasta, niin luultavasti sitä varten pitäis lukea paljon enemmän kirjoja kuin mitä tässä lentopalloillessa tarvitsee.