2018/08/31

Uusien tuulien pyörityksessä

Kuluneet kolme viikkoa uusissa hämäläisissä maisemissa ovat vierähtäneet melkein pelottavan nopeasti. Ainakin sen verran nopeasti, että sitä ymmärtää, kuinka jokainen päivä seuraavan neljän viikon aikana ennen kauden alkua tulee tosiaankin tarpeeseen. Ensimmäisen viikon tunnustelujen jälkeen oman vuokra-asunnon nurkat ovat tuntuneet omilta ja Elenia-areena kotisalilta. Niin, nelisen vuotta sitä tuli käytyä sekä onnistuneilla että epäonnistuneilla ryöstöretkillä, ja yhtäkkiä sitä on ihan muina naisina asettunut taloksi. Kotiutumisesta treeniympäristöön iso kiitos kuuluu jo nyt joukkuekavereille, staffille ja muulle seuraväelle, johon hallilla on tullut törmättyä - kiva nähdä, kuinka alusta asti ollaan päästy tekemisen meininkiin. 

Tässä treeniä, ruokaa ja lepoa tykittäessä sitä on tullut mietittyä, että mikä sitten ajan myötä ottaa sen uuden ja alkuhuuman paikan. Pre-seasonin arkirytmi maanantaista perjantaihin on jo rutinoitunut, ja viikonloppuisin siinä lepäämisen ohella koettaa keksiä jotain, mikä veisi ajatukset vielä lentopalloilun ulkopuolelle, kun kauden intensiteetti ei ole vielä ehtinyt kiiriä lihaksistoon ja keskushermostoon. Pelinälkäkin alkaa pikkuhiljaa olla niin kova, että ajatukset hamuilevat auttamatta syyskuun loppupuolelle (onneksi tähän nälkään helpotusta on luvassa treenipelien myötä). Mutta kuten jo mainittu, samalla sitä vielä iltaisin treenipäivän päätteeksi toteaa, että ei kannata miettiä vielä illallista tai seuraavaa aamutreeniä pidemmälle. 
Mikä siinä vaihtelussa sitten virkistää? Meistä jokainen mieltää sanalle ”uusi” omat synonyyminsä: jännittävä, toivottu, tuntematon, pelottava, välttämätön, ahdistava, mielenkiintoinen, erilainen, vaarallinen jne. Ja onneksi meissä on jonkinlainen sekoitus näitä kaikkia; pysymme liikkeessä, mutta emme pelkää pysähtyäkään. Toisinaan kun tuntuu, että on tullut pysyttyä paikallaan liian pitkään, alkaa se uudistumisen tuntematon ja mielenkiintoinen puoli nostaa päätään. Toisaalta, kun on käynyt tarpeeksi muutoksia tarpeeksi lyhyen ajan sisällä, alkaa rutiinien turvallisuus ja stressittömyys houkutella. Juuri tätä pysähtymisen ja etenemisen tasapainoa sitä haluaisi itsekin tavoitella. Hirveästi olisi vielä nähtävää ja koettavaa, ja varsinkin kun kokemukset uudesta ympäristöstä ovat jo nyt olleet niin positiiviset, sitä alkaa jäädä koukkuun tähän alkuhuumaan. Omalla kohdalla tuohon alkuhuumaan jää kiinni nimenomaan se tunnepuolinen minä, joka janoaa uusia kokemuksia ja jännitystä elämään. Tässä kohtaa järkiminäni puuttuu peliin, ja muistuttaa, että jos jo lyhyessä ajassa on saanut irti paljon, mitä pitkäjänteinen sitoutuminen voi tarjotakaan - sinänsä varmaan ihan yleispätevää muillakin elämän osa-alueilla. 

Juuri nyt pääsen siis fiilistelemään melkoista endorfiinihumalaa iltaisin omassa pikku yksiössäni vedettyäni sitä koko pitkän päivän, vaikka perisuomalainen pessimisti sisälläni pitääkin jalat maassa ja muistuttaa, että marraskuun sääilmiöihin on enää kaksi kuukautta, eikä salille polkeminen ole kohta enää niin jännittävää. Tulevina viikkoina höyryt tulevat varmasti tasoittumaan, kun päästään tosiaan kunnolla treenipelien pariin, ja sitä kautta henkisesti kuormittavammin valmistautumaan kauteen. Ja kun palttiarallaa kuukauden päästä palataan Nurmosta ensimmäiseltä vierastuplalta, alkuhuuma alkaa siitä eteenpäin tasoittua huolella. 
Onneksi elämä, urheilu ja pienimpänä yksikkönä lentopallo ovat kuitenkin niin yksinkertaisia, että sisäisellä motivaatiolla pääsee alkuhuumankin jälkeen pitkälle. Tässä kohtaa ”pitkälle” ei välttämättä tarkoita konkreettisia mittareita siitä, millä tasolla kukin sitä absoluuttisesti suorittaa vaan sitä, mitä tunteita suorittaminen meissä saa aikaan. Ja koska tiedän, millaisia tunteita ja hienoja vaiheita lentopallo on mulle jo tässä kohtaa parhaimmillaan tarjonnut, janoan niitä lisää. Esimerkiksi siksi haluan päätoimisesti pelkästään pelata tällä hetkellä; ottaa kaiken irti (pitäen kuitenkin samalla huolen siitä, ettei pikkusiskon täysin aiheellinen pelko siitä, että syrjäydyn yhteiskunnasta, käy toteen). Kaiken irti ottaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nyt elämä on helppoa ja hauskaa, eikä tarvitse tehdä mitään mistä ei tykkää. Jos haluaa saavuttaa parhaan version itsestään, pitää pystyä rämpimään suot ja ylämäet, jotta pääsee nauttimaan myötätuulesta rullatessa sopivan loivaa rinnettä alas. Päätös siitä, että syvänteet ovat vain vaiheita, tulee sisältä. Sitä oppii, kuinka vahva on, kun joskus tulee vastaan taakka, jota ei jaksakaan yksin kantaa. Ja että sitä tulee vahvemmaksi ajan myötä, eikä se tosiaan tapahdu rallatellessa alkuhuuman vallassa vaan juurikin silloin, kun tuntuu, ettei enää jaksa. 

Allekirjoittaneen on tosi helpottavaa rallatella pitkästä aikaa alas rinnettä, kun tuntuu, että takana on loputon suo, joka ei sitten ollutkaan loputon. Ja kun taas pitää alkaa edetä siinä vähän haastavammassa tasamaastossa tai rypistää ylämäessä, on siihen valmis. 


Inspiraatiota jokaiselle syksyyn, sisälsi se sitten hyppyä uuteen ja tuntemattomaan tai paluuta tuttuun ja turvalliseen. 

1 kommentti: