Kävin viikonloppuna vetämässä vapaamuotoisen mielenterveyttä ylläpitävän bootcampin Pihtiputaalla, kun vierailin Saanan luona. Me käytiin monta (ainakin omasta mielestämme) kiinnostavaa keskustelua aiheesta jos toisesta, ja yhtenä pulpahti pintaan joukkuelajien, pääosin oman lajimme lentopallon, markkinointi ja medianäkyvyys.
Aihe, joka on pohdinnassa tässä tekstissä, pulpahti mieleen tosiaan yhdestä meidän keskusteluista, jossa kävi ilmi, että molemmat ovat joskus niin mielensä pahoittaneet, kun omat lausunnot lehdistölle ovat irtautuneet kontekstista (tai ehkä kokonaan muuttuneet) ja näin mahdollisesti vääristäneet asioiden todellista laitaa. Kyse ei ole mistään dramaattisesta, mutta molemmat koettiin näiden kokemusten perusteella, että pienilläkin väärinymmärryksillä voi saada täysin vinon kuvan toisen ihmisen asenteista ja arvoista.
Molempien kokemukset olivat siis karkeasti sen tyyppisiä, että puheissamme korostettiin koko joukkueen suorittamista, mutta myöhemmin luettiinkin omaa lausuntoa niin, että puhe oli vain omasta tekemisestä hieman väritettynä itsekehun sävyihin.
Joukkuelajeissa joukkueen jäsenten roolit ovat erilaisia, ja monesti voimakkaimmin ulospäin näkyvät juurikin ne, jotka esimerkiksi tilastollisesti vaikuttavat lopputulokseen eniten, mikä tulosurheilussa on tietysti oivallinen mittari, jos asiaa tarkastellaan nimenomaan vaikkapa yksittäisen pelin voittamisen kannalta. Kun puhutaan määrätietoisemmasta menestymisestä, vaaditaan paljon myös ryhmädynamiikalta. Ryhmädynamiikan tärkeimpiä rakennuspalasia ovat roolit ja normit. Rooleja joukkueurheilussa on monenlaisia, ja niistä useimmat vievät joukkueen yhteinäisyyttä eteenpäin, mutta on olemassa myös rooleja, jotka saattavat heittää kapuloita rattaisiin, kun puhutaan joukkueen dynamiikasta ja sen kehityksestä.
Hyvä joukkue on enemmän kuin osiensa summa. Tämä kliseen tuntomerkit täyttävä lause on pähkinänkuoressa se, mikä tekee eroja joukkueiden välille. On selvää, että tämä ilmenee eri tavalla erilaisissa joukkueissa; esimerkiksi kulttuurierot, kilpailemisen taso ja tavoitteet vaikuttavat joukkueen arvoihin, rooleihin ja normeihin. Hyvä ryhmädynamiikka ei joukkueessa välttämättä tarkoita, että kaikki heittävät huulta pukuhuoneessa, ovat valmiita selvittämään konflikteja tai ovat mielellään vuorostaan järjestämässä yhteistä ohjelmaa harjoitusten ja pelien ulkopuolella. Joissain joukkueissa asia voi hyvinkin olla niin, että hauskanpito ja yhdessäolo ovat tärkeintä, mutta usein toimiva joukkue tarvitsee myös jäseniä, jotka pystyvät johtamaan joko esimerkillään tai sanoilla, jotka ovat valmiita ottamaan kuraa niskaan, jos joukkueen hyvinvointi sitä vaatii ja joiden voimavarat suuntautuvat täysin itse (urheilu)suoritukseen. Kuten sanottua, näiden eri roolien merkitys ja arvottaminen riippuvat monesta tekijästä, mutta edellämainituista rooleista jokainen, vitsiniekasta tähtipelaajaan, vaikuttavat positiivisesti joukkueen toimintaan (Cope, Eys, Beauchamp and Schinke, 2011).
Tällä pienellä pohjustuksella roolituksesta palaan taas asiaani, eli pohdintaan siitä, miksi silloin tällöin, ellei useammin, tulee kokemus siitä, että varsinkin ulkopuolelta yksilöt nähdään vielä paljon joukkuetta houkuttelevampana lähestymistapana, kun tavoitteena on saada näkyvyyttä. Tottakai tähdet ja tarinat houkuttavat, mutta uskon, että kysyntää yhteisöllisyyden tunteelle myös itse joukkueen ulkopuolelta riittää. On tietysti väärin yleistää, ettei tätä yhteisöllisyyden korostamista ilmenisi ollenkaan, ja mielestäni etenkin maajoukkuetasolla jo moni joukkue on saavuttanut Suomessa maineen yhteisönä, johon kuuluu sekä joukkue taustoineen että kannattajineen. Peukku tälle! Kuitenkin oman kokemuksen perusteella esimerkiksi oman leipälajin, lentopallon, puolella tätä lähestymistapaa olisi mahdollisuus (entisestään) lisätä. Kun on ollut mukana joukkueissa, joihin on helppo assosioida sana ”yhdessä”, on toimintaan liittynyt myös kokemus siitä, että arvostus jokaisen yhteisön jäsenen kesken on yhdenvertaista. Tämän takia olisi hienoa, jos tätä yhdessä tekemisen arvoa lähdettäisiin omaksumaan yhä laajemmin tuomalla esiin sitä, että toiminnan keulakuva, olkoon se vaikka edustusjoukkue, nojaa joukkueensa jokaiseen jäseneen ja sitä kautta koko laajempi seuratoiminta nojaa yhtä lailla jokaiseen siinä mukana olevaan.
Oma näkökulmani tähän aiheeseen on siis ennen kaikkea se, että yhteisöllisyys on arvo, jota omasta mielestäni kelpaa joukkuelajissa edustaa. Ennen kuin kukaan ulkopuolelta osaa aitoa yhteisöllisyyttä nähdä ja tarttua sen potentiaaliin, vaaditaan siihen uskoa sisältäpäin ja halua tehdä asiat sen ehdoilla. En siis tarkoita sitä, että yksittäisiä tekijöitä ei saisi ikinä nostaa esiin tai sitä, että joukkueen sisäisiä asioita pitäisi puida koko kansan silmien alla. Eikä yksilöiden käsitteleminen sulje pois joukkueen arvostamista tai toisin päin, mutta roolien monimuotoisuuden ja merkityksen ymmärtäminen itsessään on keskeinen osa ryhmän toimintaa, ja allekirjoittaneen mielestä hyvä lähestymistapa esimerkiksi joukkueen brändin tai imagon luomiseen.
Henkilökohtaisesti kiinnostaisi kaikenlaiset mielipiteet ja näkemykset asiasta suuntaan jos toiseen. Itse näen asian niin vahvasti joukkueen jäsenen silmin, ja tähänkin asiaan on paljon muutakin tarttumapintaa.