2020/01/27

Pari (1415) sanaa suomalaisesta naislentopallosta

Keskustelu suomalaisen urheilun parissa on ollut vilkasta Urheilugaalan ja valmennuskulttuuri-aiheiden siivittämänä. Myös lentopallokuplassa on ollut ainakin naisten puolella pitkin kautta keskustelua niin ulkomaalaisten määrästä Mestaruusliigassa kuin suomalaisen naislentopallon tilasta yleisesti. Itselläni heräsi villi ajatus, että haluan osallistua tähän keskusteluun naislentopallosta naislentopalloilijana ja kunnianhimoinen tavoitteeni olisi rohkaista myös kanssasisariani tähän tärkeään keskusteluun. 

Haluan pohjustaa arvomaailmaani sen verran, että olen ehdottomasti tasa-arvon kannattaja, mutta urheilussa tasa-arvo ei ole mielestäni täysin mustavalkoinen käsite. En esimerkiksi ole nousemassa barrikadeille siitä, että pelipaikkavaihdokseni myötä samaa pelipaikkaa pelaavan Tijana Boskovicin palkassa on nollia perässä meikäläiseen verrattuna. (Tämä pätee myös sukupuolten välisten erojen kanssa.) Koen kuitenkin ensiarvoisen tärkeänä, että keskustellessa naislentopallosta myös naislentopalloilijoiden äänet tulevat kuuluviin. 

Mainitsin näistä parista aiheesta, jotka saivat meikäläisen runosuonen sykkimään, ja pureudun ensimmäisenä pinnalla olevaan johtopäätökseen, että ulkomaalaisvahvistukset tulevat ja pilaavat suomalaisnuorten mahdollisuudet kehittyä. (Tässä kohtaa kirjoittamista hengitin useamman kerran syvään.) 
Ulkomaalaisvahvistusten määrä on tosiaan hyvinkin vaihtelevaa joukkueiden välillä. Tähän on monia syitä, joista ilmeisimpinä mainittakoon raha, loukkaantumiset ja paikkakunnan houkuttelevuus esimerkiksi sijainnin tai opiskelumahdollisuuksien pohjalta. Kuitenkaan rahan(kaan) kohdalla kyse ei ole automaattisesti siitä, että suurimman budjetin omaavat seurat kahmivat lisää ulkomaalaisvahvistuksia niin paljon kuin kukkaron nyörit antavat myöden. Ei - kyse on myös siitä, että usein kotimaiset runkopelaajat ovat liian kalliita vaihtoehtoja verrattuna samantasoisiin ensimmäisiä kausiaan ammattilaisena pelaaviin ulkomaalaispelaajiin, joille juuri Mestaruusliigan tasoinen sarja on tasoltaan sopiva ensimmäisiksi ammattilaiskausiksi. 
Henkilökohtaisesti en koe ulkomaalaispelaajien määrää automaattisesti ongelmallisena. Toki puhutaan tietyssä määrin arvovalinnoista, kun mietitään, halutaanko riskeerata menestystä antamalla kokemattomille kotimaisille nuorille mahdollisuuksia kehittyä vai ostetaanko tilalle mielummin ammattilaispelaaja, jonka kohdalla voidaan odottaa tietynlaista perustasoa. On kuitenkin mustavalkoista nähdä asia niin, että ilkeät ihmiset päättävissä tehtävissä eivät ole kiinnostuneita mistään muusta kuin menestyksestä (vaikka voihan se joskus olla niinkin).
Jos esimerkiksi ajatellaan, että jokaisessa kymmenessä (en laske tähän Kuortanetta) liigajoukkueessa olisi vähintään 12 tai 13 kotimaista pelaajaa, se tarkoittaisi 120-130 kotimaista pelaajaa. Tämä on tietysti toinen ääripää, mutta jokainen voi miettiä, riittääkö meillä tosiaan niin paljon kotimaisia pelaajia, että jokaisessa joukkueessa harjoittelun taso olisi niin hyvää, että se varmasti kehittäisi jokaisen joukkueen peliä, mikä taas nostaisi sarjan tasoa. On siksi kapeakatseista jättää huomioimatta se näkökulma, että ulkomaalaispelaajat mahdollistavat riittävän laadukkaan ja laajan rosterin, jonka kanssa sitä arkea ja päivittäistä tekemistä pyöritetään. 
Jos sitten asiaa mietitään siitä näkökulmasta, että moni kotimainen pelaaja jää vähemmälle peliajalle ulkomaalaisvahvistusten pelatessa, ei pidä unohtaa sitä, että kilpailuasetelma on ihan luonnollinen osa kilpaurheilua ja se on läsnä myös joukkueen sisällä. Toki se on härskiä, että kotimaisia pelaajia kiinnitetään joukkueeseen puhumalla pehmeitä ja jälkeenpäin sivuutetaan omat takinkääntämiset olankohautuksella. Näissä tilanteissa pelaajana on kuitenkin tärkeää oppia ja todeta, että toimintatapa kertoo myös paljon toisesta osapuolesta. Kilpailuasetelmasta puhuttaessa on kuitenkin syytä muistaa, että loppujen lopuksi sillä ei ole väliä, onko edellä oleva pelaaja suomalainen vai ei. Tietysti lähtökohta on se, ettei ulkomailta yleensä osteta pelaajia vaihtopenkille, mutta kilpaurheilussa parhaat pelaa. Jos tämä ei toteudu tai sen toteutumisen kokee epäoikeudenmukaisena, ei välttämättä ole oikeassa ympäristössä.
Oma kokemukseni tuon kilpailuasetelman käsittelemisen optimoinnista on positiivinen. Kun pelasin (eli siis käytännössä harjoittelin) ensimmäisiä kausia LP Viestissä eikä peliaika ollut realismia, pelasin myös ykkössarjaa viikottain. Nyttemmin ainakin allekirjoittaneelle on muodostunut vahvasti sellainen kuva, että liigaa rummutetaan jostain syystä tällä hetkellä ainoana mahdollisena paikkana nuorille pelaajille kehittyä. Itse koin, että itseään kovempien kanssa harjoitteleminen (=laadukas arki) ja isolla vastuulla pelaaminen omantasoisessa sarjassa (=painetilanteiden käsittely, vastuunkanto, epäonnistumisista nouseminen) olivat loistava yhdistelmä, ja tämä on varmasti isommassa mittakaavassa sellainen rakenne, jonka pariin Suomessa ei ole (vielä) suunnata tarpeeksi resursseja. Tältä kaudelta onnistuneita esimerkkejä myös toiseen suuntaan löytyy esimerkiksi Hämeenlinnasta ja Salosta, kun valitettavien loukkaantumisten sattuessa on pystytty nostamaan rinkiin liigatason pelaajia. 

Vaikka kilpailua on tosiaan aina myös joukkueen sisällä, on kilpailutilanne kuitenkin aina omimmillaan joukkueiden välillä. Lopputulema on joka tapauksessa sama: ei tule mietittyä, minkä maan passi verkon toisella puolella pelaavalla kaverilla on. Isossa kuvassa on pelkästään hyvä asia, että sarjassa on kovimpia mahdollisia pelaajia niillä resursseilla, mitä Mestaruusliiga-seuroilla on käytössä. Esimerkiksi kulunut kausi on jo nyt ollut poikkeuksellinen siinä määrin, että pääsääntöisesti jokaisessa matsissa jokaisen joukkueen pitää aidosti onnistua menestyäkseen. Mielestäni yhtä hienoa on se, että monessa joukkueessa taso on niin kova, että kuusikkopaikan ottaessaan on lähellä kolkuttelemassa jo maajoukkueenkin ovia. 
Loppukaneettina tähän ulkomaalaispelaaja-aspektiin mainittakoon vielä se, että lentopallollisesti (ja tietysti myös muutenkin) on rikkaus ja iso etuoikeus saada pelata monesta eri valmennuskulttuurista tulevien pelaajien kanssa. Aika paljon sitä on allekirjoittanutkin oppinut itseään kokeneemmilta ammattilaispelaajilta.

Ulkomaalaispelaajien määrän lisäksi naislentopallon ongelmiin otetaan kantaa myös ymmärrettävästi koko suomalaisen urheilun tilaan vedoten. Jos tosiaan tästä näkökulmasta lähdetään lähestymään, otetaan sen verran laaja konteksti käsittelyyn, että on vaikea välttyä ympäripyöreistä yleistyksistä. Nostankin tässä tekstissä esiin yksittäisenä pointtina naislentopallon arvostuksen. 
Arvostus on varsin vaikeasti mitattava ominaisuus, ja juuri tähän asiaan koen pelaajien äänellä olevan suuri merkitys. Ihan lajiyhteisön sisältäkin arvostetuksi tulemisesta kokemuksia riittää laajalla skaalalla. Esimerkiksi pelaajista huolehtiminen loukkaantuneena, pelaajien kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista kiinnostuminen ja henkilökohtaisten tarpeiden huomioiminen harjoittelussa ja palautumisessa ovat varsin perustavanlaatuisia osa-alueita, kun puhutaan siitä, kokevatko pelaajat panoksensa merkityksellisenä. Näiden asioiden hoitaminen tietysti linkittyy valmennukseen laatuun, mutta isommassa kuvassa myös arvomaailmaan ja asenteisiin. Jos pelaajat kokevat olevansa seuroille kausikohtaisia pelimerkkejä, ei se varsinaisesti rohkaise pelaajia heittäytymään koko sydämellään touhuun mukaan. 
Niin naislentopallossa kuin muissakin urheilulajeissa on mukana monenlaisia ihmisiä, ja suomalainen yhteiskunta on onnistunut esimerkiksi koulutuksen tason nostamisessa viimeisten vuosikymmenten aikana niin hyvin, että monella urheilijalla on tavoitteita myös kouluttautumisen ja työelämän saralla. Kun niitä sitten aletaan tietyssä vaiheessa laittamaan vaakakuppiin urheilu-uran kanssa, järkisyyt pitkälti puoltavat kouluttautumista; oma toimeentulo ei olisi nilkan tai polven pyörähtämisestä kiinni ja elämää uskaltaisi ehkä miettiä muissakin kuin kahdeksan kuukauden periodeissa. Siksi on ratkaisevaa, mitä tunteita ja kokemuksia urheilu (tässä kohtaa tietysti lentopallo) herättää, sillä parhaimmillaan nuo tunteet saavat tarttumaan tavoitteisiin niin intohimoisesti, että järkisyyt saavat jäädä. Jos kuitenkin kriittisissä vaiheissa tätä valintaprosessia urheilijalle viitataan yhteisön sisältä kintaalla, tehdään valinnasta aika helppo. Tässä luonnonvalinnassa urheilun puolella usein pisimmälle menevätkin ne, jotka eivät alun alkaenkaan näe muita vaihtoehtoja, mikä on urheilun kannalta hieno asia ja tälläistä kunnianhimoa tulisi tukea ihan ehdottomasti. Väitän kuitenkin, että vähintään yhtä isoa populaatiota edustavat ne, jotka pohtivat myös muita mahdollisuuksia elämässä ja tämä on tosiasia, jonka kieltäminen on kuitenkin hämmentävän todellista myös lentopallon keskuudessa. 
Kun edellämainittu tosiasioiden kieltäminen heijastuu käytökseen, kyse on urheilijalle signaalista, ettei yksilön valintoja ja arvoja siinä kohtaa arvosteta. Tämä taas ruokkii ajatusta siitä, että haluaa ympäristöön, jossa niitä arvostetaan. Jos lentopallon kannalta ajatellaan, olisi varsin tervetullutta, jos laajemmassa mittakaavassa oltaisiin valmiita kannustamaan urheilijoita erilaisiin urapolkuihin ja sitä kautta viestimään, että järjestelmä on valmis tukemaan yksilöä, jos yksilö on valmis yhtälailla tietyissä määrin joustamaan ja sitoutumaan. Puoliammattilaisuuskin vaatii kuitenkin jo sen tason sitoutumista, että panostus tulisi olla molemminpuoleista.
Voidaan tietysti kysyä, onko se sitten optimaalista ja tehokasta, että venytään jokaisen kohdalla yksilölliseen ratkaisuun ja otetaan huomioon kaikki vaihtoehdot toteuttaa urheilu-uraa. Käytännön elämässähän tämä kysymys esitetään usein argumentin ”ennen kaikki oli paremmin” -avulla. Oli tai ei, on turmiollista ajatella, että kaudesta toiseen 12 nuorta naista olisi valmiita laittamaan kaiken peliin, jos toinen osapuoli ei ole valmis joustamaan vain koska niin aina ennenkin. Tämä on tietysti kärjistys, ja uskon että keskustelukulttuuri on varmasti avautumassa, mutta edelleen uskon, että monen seuran kohdalla pelaajien kanssa keskusteleminen kehittymismielessä on käyttämätön voimavara. Kun seura asettaa tiettyjä odotuksia ja standardeja pelaajilleen, ei kannata unohtaa sitä, että nämä samat pelaajat myös keskustelevat muiden joukkueiden pelaajien kanssa organisaatioiden toimintatavoista ja kulttuurista.

Arvostus on monisyinen asia, ja se rakentuu useasta palasesta. Koen kuitenkin, että lentopalloyhteisön sisäisen arvostuksen muuttaminen ja parantaminen on realistisempi työsarka kuin esimerkiksi koko suomalaisen yhteiskunnan asenteen muuttaminen urheilua ja lentopalloa kohtaan. Haluan tuoda keskusteluun oman ääneni myös siksi, että koin tämän aiheen koskettavan itseäni kovinkin osuvasti. Olen elänyt elämää siinä kuplassa, jossa lentopallo on ollut kaikki, mitä on nyt ja  mitä on tulevaisuudessa. Se kupla on poksautettu rumasti useastakin eri syystä johtuen, joista osa liittyy juuri kirjoittamiini asioihin, mutta myös henkilökohtaisiin haasteisiin ja vastoinkäymisiin, ja siksi korostan, että tähänkin kirjoitukseen pitää suhtautua vain yhtenä mielipiteenä. En koe, että olisin halunnut asioiden menevän eri tavalla, koska uskon siihen, että kaikella on tarkoitus. Silläkin, että nyt, kun opiskelen yliopistossa samalla kun pelaan, lentopallo on hauskempaa kuin ikinä ja uskon myös omiin kykyihini sen parissa enemmän kuin ikinä. Mitä se sitten ikinä valintojeni suhteen tietääkään, aika näyttää. 

Kunnianhimoisesta tavoitteesta huolimatta, tätä aihetta on mahdotonta purkaa yhteen tekstiin. Toivonkin, että tämä aihe herättäisi ajatuksia kaikissa, joita aihe kiinnostaa, ja että niitä tuotaisiin esille, koska asiat eivät muutu, ennen kuin niitä uskalletaan nostaa esille ja lähteä muuttamaan. 
Sen haluan kuitenkin vielä sanoa, että jos haluat ihan oikeasti tukea tai kehittää naislentopalloa, voit tehdä jotain seuraavista:

  • Käydä katsomassa pelejä
  • Ostaa kausikortin
  • Lähteä talkoolaiseksi
  • Lähteä muuhun vapaaehtoistyöhön esimerkiksi junioritoimintaan valmennuksen tai joukkueenjohdon pariin 
  • Lähteä tukemaan seuraa tai pelaajia taloudellisesti tai tarjota esimerkiksi töitä puoliammattilaisuuden mahdollistamiseksi
  • Tehdä jotain muuta konkreettista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti